Satakielistentie

Puheliaiden naisten tie

Satakielisten tie kulkee urheilukentän vierestä Matti Lohen koululle. Tie on saanut nimensä siitä, että sen varrella on asunut puheliaita naisia.

Tien vieressä on vanhoja käsityöläisten ja muiden pieneläjien asuntoja. Yksi mökeistä on Mörkölä ykkönen ja yksi Mörkölä kakkonen. Ei niissä kuitenkaan ole mörköjä asunut, vaan ihmisiä.

Yli sata vuotta vanha Mörkölä ykkönen rakennettiin alkujaan kirkkotuvaksi. Kun ihmisiä tuli pitkien matkojen päästä kävellen tai veneillä tai hevosilla kirkkoon, he jäivät yöksi kylälle. Mörkölän tupa on vain viisi metriä leveä ja yhtä pitkä. Kerrotaan, että tuvassa saattoi nukkua jopa 20 miestä ennen kirkkoon menoa. Mahtoi siellä olla ahdasta!

Nykyinen Mörkölä on vähän suurempi, sillä siihen on rakennettu uudisosa. Erikoista siinä on talon kokoon verrattuna korkeat T-mallin ikkunat.

Mörkölä kakkonen on Mantankujan ja Satakielisten tien risteyksessä. Pieni punainen mökki on säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan. Uutena mökissä oli vain pieni neljä metriä kanttiinsa oleva tupa. Tuvassa oli iso leivinuuni ja hella.

Mörkölä kakkonen rakennettiin multiaisen päälle. Multiainen on vanha talon perustusratkaisu, jossa multapenkalla suojataan ulko- ja sisäseinän alaosa niin, että talo pysyy lämpimänä. Myöhemmin talo nostettiin harkkojen päälle.

Mantankuja on saanut nimensä Kapakka-Mantasta, jonka oikea nimi oli Manta Hänninen. Manta oli kotoisin Kapakkaniemestä. Hän oli käsityöläinen, ja ompeli työkseen täkkejä.

Mantan talo oli hautausmaalta siirretty leikkuuhuone. Huone oli aikaisemmin kappelin takana, ja lääkäri teki siellä kesäisin ruumiinavauksia. Mantan mökin seinät oli tapetoitu sanomalehdillä.

Kun sota oli ohi, tien varteen alettiin rakentaa korkeampia taloja, niin kutsuttuja rintamamiestaloja.

Satakielistentien asuinalue on kuin pieni kylä. Jotkut talot ovat aivan tien vieressä, ja toiset kauempana tiestä. Pihoissa on ulkosaunoja, puuliitereitä ja ulkovarastoja.

Ennen kuin taloihin laitettiin vesijohdot, vesi nostettiin kaivoista. Kaikilla ei ollut omaa kaivoa, vaan vettä haettiin yhteisistä kaivoista. Yksi vedenhakupaikoista oli lähellä urheilukenttää.