Muisteleminen on mielen hoivaa

Irene Pakkanen

Ohjattu muisteleminen on yksi keino tukea vanhusten psyykkistä hyvinvointia. Tavoitteena on tarjota muistelun ja yhdessäolon kautta vanhukselle virkistäviä, eheyttäviä ja elähdyttäviä hetkiä. Muistelu voi lähentää henkilökuntaa ja asiakasta toisiinsa, kun elämänkokemusten jakamisen kautta tullaan tutuiksi ja keskinäinen luottamus lisääntyy. Sivutuotteena siirretään arvokasta kulttuuriperimää nuoremmille sukupolville.

Amerikkalainen Robert N. Butler on tehnyt merkittävän työn sen eteen, että muistelua ei enää pidetä merkkinä mielen rapistumisesta ja vanhuudenhöperyydestä. Butlerin mukaan muistelu eheyttää, vahvistaa vanhuksen identiteettiä ja yhdistää hänen aikaisempia elämänkokemuksiaan tämänhetkisiin. Oman elämän tarkastelu ja arviointi on samalla kuoleman väistämättömyyden käsittämistä ja käsittelemistä. Jos vanhus kokee, että ei voi enää erilaisten sairauksien, vammojen ja toimintakyvyn rajoitusten vuoksi antaa muille itsestään, elämä voi tuntua yhtä aikaa arvottomalta ja armottomalta. Muistelu turvallisessa ympäristössä voi tuoda elämään rikka utta, selkeyttä ja tarkoitusta.

Laitosasumisessa muistelu antaa vanhukselle mahdollisuuden osallistua ja olla aktiivinen hoitohenkilökunnan jäädessä enemmän kuuntelijan roolin. Kun vanhus kertoo omaa tarinaansa, hän saa äänensä kuuluviin. Kuulluksi tulemisen kokemuksella puolestaan on merkitystä sille, että ihminen kokee olevansa olemassa ja arvostettu. Erityisesti voimia antavat muistot auttavat itsearvostuksen säilyttämisessä. Ihmissuhteita muistelemalla elämä tuntuu mielekkäältä ja oma elämä liitetään osaksi muiden elämää. Ikäviä muistoja on keinotekoista kieltää, mutta raskaitakin kokemuksia voi lähestyä selviytymisen näkökulmasta.

Muisti on ihmiselle tärkeä itsensä hallitsemisen ja tyydytyksen väline. Muistisairailla, joilla lähimuisti ei enää toimi, ja kognitiiviset kyvyt ovat heikenneet, menneen muisteleminen voi tuoda suurta tyydytystä tähän hetkeen. Jos keskitytään vain perushoitoon, muistisairaalle hoitokodin asukkaalle ei jää tilaisuuksia vahvistaa minäkuvaansa. Sanat hoitavat. Tuetulla muistelulla voidaan vastata muistisairaan ymmärretyksi tulemisen tarpeeseen, turvallisuuden tarpeeseen, hyväksytyksi tulemisen tarpeeseen sekä itsensä kykeneväksi kokemisen tarpeeseen.

Ohjattu muistelu voi vaikuttaa myös kognitiivisten taitojen säilymiseen. Havaitseminen, tunnistaminen, päättely, pohdiskelu, mielikuvitus ja muisti ovat taitoja, joita muistelulla voidaan vahvistaa ja pitää yllä. Tutuista asioista keskustelu tukee puheen säilymistä ja vie ajatukset ainakin hetkeksi sairauksista ja toimintakyvyn rajoitteista. Vaikka muistot kohdistuvat aikaan, joka ei enää muutu miksikään, tapahtumiin ja omiin kokemuksiin voidaan saada muistelemalla uusia näkökulmia. Aina niin ei käy. Jos yhteys omaan elämänkaareen on katkennut masennuksen takia, muistelu saattaa olla keino löytää yhteys uudelleen. Hoitokodeissa asuvista monet ovat eläneet sodat, puutteen ja nopean yhteiskunnan muutoksen jälleenrakentamisen ja muuttoaallon matkassa. Jaettu kokemus yhdistää, mutta muistelemalla rakennetaan siltaa myös eri sukupolvien välille.

Muistelua voidaan virittää

Muistelua voidaan tukea ja virittää monella tavalla. Huone tai tila, johon kukaan ei säntää kesken tuokion, kaunis liina pöydällä, ehkä kukkia ja hetkeen keskittynyt ohjaaja kutsuvat osallistujia yhteiseen tilaan, jakamaan. Tuokio, johon osallistuu 4-­‐ 8 henkilöä, voi kestää tunnista kahteen. Jos osallistujat ovat väsyneitä tai eivät esimerkiksi muistisairauden takia jaksa keskittyä kovin pitkään, tunti riittää.

Ryhmä voi olla jatkuva tai kokoontua esimerkiksi kahdeksan kertaa. Suljettu ryhmä, johon ei tule uusia osallistujia kesken matkan, tukee luottamuksen syntymistä ja keskustelu n etenemistä halutussa teemassa. Osallistumisen tulee olla vapaaehtoista eikä ryhmään tarvitse sitoutua. Muistelua voidaan harjoittaa myös pienryhminä kotihoidossa tai kahdestaan ohjaajan kanssa. Muistelun kirvoittajina voidaan käyttää valokuvia, kortteja, taidekuvia, leluja, leikkieläimiä, tuttuja esineitä tai musiikkia.

Ohjaaja voi lukea kertomuksen tai runon , joka mielellään liittyy jollakin tavalla ohjattavien elämään. Kaikkein lähimpänä muistelijaa ovat omat kädet, joilla on elämän mittaan tehty työtä ja rakastettu. Tärkeintä on, että materiaali on helppokäyttöistä eikä ohjaa liiaksi muistelua. Ohjaaja johdattaa keskustelua ja huolehtii, että kaikki saavat puheenvuoron. On hyväksyttävä, että joku aihe kirvoittaa toisessa osallistujassa enemmän muistelua kuin toisessa. Ketään ei myöskään voida vaatia puhumaan.

Vanhus saattaa "muistaa" asioita, joita ei ole itse kokenut, mutta jotka ovat yleisesti tai vain oman perheen tiedossa. Ryhmä saattaa oikaista muistelijan käsityksiä, mutta oikein muistamisen pakkoa ryhmissä ei ole tarpeen ajaa. Ryhmän keskipiste ei ole ohjaaja, vaan muisteluita kerrotaan koko ryhmälle. Kokoontumisen on hyvä noudattaa tiettyä rutiinia, jossa on selkeä alku tervehtimisineen ja tervetulotoivotuksineen, samoin lopetus. Ennen tuokion päättymistä voidaan palata hyviin muistoihin ja voimavaroihin, joita kertoja on vaikeuksien voittamisen kautta saanut. Yksi tapa koota muistelut yhteen ja palauttaa ne vielä vahvistettavaksi muistelijalle on kirjoittaa tarinat ylös ja lukea kokoontumisen päätteeksi ääneen. Seuraavasta kerrasta sopiminen tuo ajatukset nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.

Muistatko vielä Storen kahvilan?

Muistelun tukena voidaan käyttää teemoja, joiden ympärille keksitään tarkentavia kysymyksiä. Pienempiä tai isompia lähtöteemoja voivat olla esimerkiksi lapsuus, nuoruus, perheen perustaminen, sotavuodet, rintama, kotirintama, siirtokarjalaisten tulo, asuttaminen, koti, koulu, työ, navetta, puutarha, vuodenajat, juhlapäivät, tanssit, elokuvat, kahvilat ja niin edelleen.

Myös Rautalammin kulttuuripolun kuvia ja tekstejä voidaan käyttää muistelun tukena ryhmissä tai vaikka omien vanhempien tai isovanhempien kanssa puhellessa. Koska muisti seuloo, korjaa ja valitsee, aikaan ja paikkaan liittyvissä muisteluissa tosi ja epätosi sekoittuvat joskus niin, että totuutta on jäljellä enää murunen -­‐ jos sitäkään.

Ajan "ennen vanhaan" kokeneen kertomuksissa jälkipolville avautuu usein aivan toisenlainen paikka ja maisema -­‐ tällaistako se olikin?

Kysymyksiä kulttuuripolkuun liittyen

Millainen Rautalammin raitti oli, kun olit nuori?

Millaisia kahviloita raitin varrella oli? Minkä nimisiä ne olivat?

Mitä kahviloissa tarjottiin? Ketä niissä kävi?

Mitä kauppoja kirkonkylällä oli?

Millaisia elintarvikkeita/astioita/kankaita kaupoissa myytiin? Mistä ostettiin hevosille valjaat tai kunnolliset saappaat?

Kävitkö koskaan valokuvassa? Millaisissa lavasteissa Sinut kuvattiin? Mitä muistoja Sinulla on pest uumarkkinoilta?

Missä kävitte tanssimassa? Millaista musiikkia tansseissa soitettiin? Missä tapasit puolisosi? Miltä hän näytti?

Missä teidät vihittiin? Kuka teidät vihki?

Millaista hääjuhlaa vietitte? Millainen puku Sinulla oli yllä? Entä kengät? Mitä saitte häälahjaksi?